Kirjaudu

Neuvostoliiton rikoksia osa 2.

4.5.2009 12.20 | Leena Hietanen | Yleinen

Selvennän varmuuden vuoksi, mitä virolainen tarkoittaa, kun hän sanoo neuvostoajasta, että se oli aikaa, kun ”oltiin jumalten kanssa podiumilla”. Olen ymmärtänyt, että lukijani eivät varmasti ole äänestäjiäni, joten voin olla rehellinen. Olen varastanut lausahduksen virolaiselta olympiavoittaja Erika Salumäeltä. Hän on voittanut olympiakultaa sekä Neuvostoliiton että itsenäisen Viron joukkueessa. Häneltä kysyttiin eräässä radio-ohjelmassa, kumpi kulta hänelle oli merkittävämpi, Neuvostoliiton vai Viron? Salumäe vastasi, että Neuvostoliiton. Hän perusteli sitä sillä, että jo lähtiessä Moskovasta Souliin hän tiesi olevansa jotakin. Neuvostoliiton olympiajoukkueen lentokonetta saatteli Mig-hävittäjät. Kun lentokone laskeutui Soulin kentälle, urheilijat kävelivät punaista mattoa pitkin terminaaliin. Heillä oli erikseen vastaanottoseremoniat, erityiskohtelu olympiakylässä, he olivat sankareita ennen kuin olivat kilpailleet ensimmäistäkään kilpailua. Kun kisojen avajaisissa Neuvostoliiton joukkue astui Soulin stadionille, koko 60 000 -päinen katsomo nousi seisomaan ja huusi hurraata. Salumäen mielestä se oli hetki, kun hän tunsi, että he olivat jumalia, jotka olivat laskeutuneet maan päälle. (Tämän saman kohtelun sai tietenkin Yhdysvaltain joukkue.) Olympiakullan voitto Neuvostoliiton joukkueessa oli myös niin iso asia, että Salumäen mukaan hän tiesi ja tunsi koko ajan olevansa ”podiumilla”, jalustalla jo pelkästään televisiokameroiden määrästä. Vastaavasti, kun hän lähti Barcelonaan, hän joutui itse kantamaan polkupyöränsä reittikoneeseen Helsingissä, etsimään taksin Barcelonassa ja olympiakylässä ketään ei kiinnostanut hänen olemassaolonsa. Televisiokamerat eivät edes seuranneet hänen palkintoseremonioitaan niin, että Virossa olisi nähty hänen kultamitalin pokkauksensa. Hän tiesi voittaneensa olympiakultaa vasta Tallinnassa Raatihuoneen torilla järjestetyssä voitonjuhlassa.

Voin vakuuttaa, että 15 vuotta Viroa on vahvistanut minussa vain ja ainoastaan näkemystä, että virolaisilla ei ole mitään syytä mustamaalata Neuvostoliittoa. Virolaisilla ei ollut mitään hätää Neuvostoliitossa. He voivat siellä erinomaisen hyvin. Muutkin kuin olympiamitalistit. Vain virolaisilla natseilla oli rankkaa.

65 kommenttia

65 kommenttia

  • Marko Lilja kommentoi:
    4.5.2009 12.39

    ”Virolaisilla ei ollut mitään hätää Neuvostoliitossa. He voivat siellä erinomaisen hyvin. Muutkin kuin olympiamitalistit. Vain virolaisilla natseilla oli rankkaa. ”

    Viitsitkö täsmentää virolaisen natsin käsitteen.

    Demokratiassa kenelläkään ei ole rankkaa, ei edes diktatuuriin pyrkivillä kommunisteilla.

    Teillä on samat kansalaisoikeudet kuin muillakin kanssakulkijoilla.

    En todellakaan jaksa uskoa, että virolaisten suuri enemmistö kaipaa tippaakaan neuvostoliiton aikoja.

    Kaveri viedään ilman oikeudenkäyntiä siperiaan, pakkotyöleirejä, toisinajattelijoiden mielisairaaloita, kyttäystä, vakoilua, ruokapulaa, matkustus- ja kalastuskielto, kommunistien etuoikeudet, venäläiset ”isännät”, joita kukaan ei sinne kutsunut eikä kaivannut. Päätökset tehtiin moskovassa, ei Tallinnassa.

    Älä viitsi puhua skeidaa. Miksi Viro on sitten Naton ja EU:n jäsen, jos he kaipaavat niin kovasti neuvostoliittoa?

    Vastaus on, että he eivät kaipaa diktatuuria ja ovat siksi sotilasliiton jäseniä, jotta voivat turvata vapauden ja demokratian jatkumisen maassaan.

  • Tapio O. Neva kommentoi:
    4.5.2009 12.42

    Leena Hietanen:”Häneltä kysyttiin eräässä radio-ohjelmassa, kumpi kulta hänelle oli merkittävämpi, Neuvostoliiton vai Viron? Salumäe vastasi, että Neuvostoliiton. Hän perusteli sitä sillä, että jo lähtiessä Moskovasta Souliin hän tiesi olevansa jotakin. Neuvostoliiton olympiajoukkueen lentokonetta saatteli Mig-hävittäjät. Kun lentokone laskeutui Soulin kentälle, urheilijat kävelivät punaista mattoa pitkin terminaaliin. Heillä oli erikseen vastaanottoseremoniat, erityiskohtelu olympiakylässä, he olivat sankareita ennen kuin olivat kilpailleet ensimmäistäkään kilpailua. Kun kisojen avajaisissa Neuvostoliiton joukkue astui Soulin stadionille, koko 60 000 -päinen katsomo nousi seisomaan ja huusi hurraata. Salumäen mielestä se oli hetki, kun hän tunsi, että he olivat jumalia, jotka olivat laskeutuneet maan päälle. (Tämän saman kohtelun sai tietenkin Yhdysvaltain joukkue.) Olympiakullan voitto Neuvostoliiton joukkueessa oli myös niin iso asia, että Salumäen mukaan hän tiesi ja tunsi koko ajan olevansa ”podiumilla”, jalustalla jo pelkästään televisiokameroiden määrästä.”

    Suomessakin on ihmisiä, jotka mielellään hakeutuvat itseään parempaan seuraan ja kerskailevat tai kerskailisivat sillä lähinnä vain suomenkielisille tarkoitetuissa joukkotiedotusvälineissä. He edustavat suurvaltaitsetuntoa neuvostoliittolaiseen tapaan.

    Jotta ei tarvitsisi parantaa kansan elinolosuhteita, tarvitaan mahtipontisia näytöksiä, kuten olympialaisia, siirtomaasotia, avaruusohjelmia, paraateja ja muita mielenosoituksia valtiovallan puolesta matoisessa maailmassa.

    Muistan, miten Neuvostoliitossa oli monelle köyhälle hienoa, että heidän sosiaalinen asemansa jätettiin melkoisen heitteille, kun kansantulo ohjattiin varustelukilpaan, Afrikkaan ja avaruuteen.

    itse asiassa ilmeisesti Suomessa perustuloa voitaisiin leikata, jotta valtiolla ja urheilujohtajilla olisi lisää resursseja dopingilla hankittavaan valtiokunniaan.

    Urheilijoiden mielipiteitä ei pitäisi yhden lajin mannekiineina ottaa yhteiskuntapolitiikan pohjaksi. Kyllä Suomessakin on ollut MiG-21F - ja MiG-21bis -hävittäjiä ja mahdollisuus hävittäjäsaattoon. Suomessa nykyään nyt vain lennetään F-18 Horneteilla komeasti Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen tapaan.

    Minusta on hienoa ja oikein, että jokainen kynnelle kykenevä porukka saa oman valtion, kunhan ihmisoikeuksia kunnioitetaan. Se nimittäin korostaa omankielistä ja omanmielistä kansanvaltaa ja demokraattisia instituutioita.

    Viron valtio on kilpaillut investoinneista ja työstä. Siksi siellä on veroaste pyritty pitämään ohuena. Siksi Virolla ei ole varaa sen tasoiseen puolustusvoimaan, kuten ilmavoimiin niin kuin vauraampana jaksona esimerkiksi Venäjän keisarikunnan lopussa suurvaltarahalla, 1930-luvulla tai Neuvostoliiton aikana suurvaltarahalla.

  • Tapio O. Neva kommentoi:
    4.5.2009 12.44

    Leena Hietanen:”Häneltä kysyttiin eräässä radio-ohjelmassa, kumpi kulta hänelle oli merkittävämpi, Neuvostoliiton vai Viron? Salumäe vastasi, että Neuvostoliiton. Hän perusteli sitä sillä, että jo lähtiessä Moskovasta Souliin hän tiesi olevansa jotakin. Neuvostoliiton olympiajoukkueen lentokonetta saatteli Mig-hävittäjät. Kun lentokone laskeutui Soulin kentälle, urheilijat kävelivät punaista mattoa pitkin terminaaliin. Heillä oli erikseen vastaanottoseremoniat, erityiskohtelu olympiakylässä, he olivat sankareita ennen kuin olivat kilpailleet ensimmäistäkään kilpailua. Kun kisojen avajaisissa Neuvostoliiton joukkue astui Soulin stadionille, koko 60 000 -päinen katsomo nousi seisomaan ja huusi hurraata. Salumäen mielestä se oli hetki, kun hän tunsi, että he olivat jumalia, jotka olivat laskeutuneet maan päälle. (Tämän saman kohtelun sai tietenkin Yhdysvaltain joukkue.) Olympiakullan voitto Neuvostoliiton joukkueessa oli myös niin iso asia, että Salumäen mukaan hän tiesi ja tunsi koko ajan olevansa ”podiumilla”, jalustalla jo pelkästään televisiokameroiden määrästä.”

    Suomessakin on ihmisiä, jotka mielellään hakeutuvat itseään parempaan seuraan ja kerskailevat tai kerskailisivat sillä lähinnä vain suomenkielisille tarkoitetuissa joukkotiedotusvälineissä. He edustavat suurvaltaitsetuntoa neuvostoliittolaiseen tapaan.

    Jotta ei tarvitsisi parantaa kansan elinolosuhteita, tarvitaan mahtipontisia näytöksiä, kuten olympialaisia, siirtomaasotia, avaruusohjelmia, paraateja ja muita mielenosoituksia valtiovallan puolesta matoisessa maailmassa.

    Muistan, miten Neuvostoliitossa oli monelle köyhälle hienoa, että heidän sosiaalinen asemansa jätettiin melkoisen heitteille, kun kansantulo ohjattiin varustelukilpaan, Afrikkaan ja avaruuteen.

    itse asiassa ilmeisesti Suomessa perustuloa voitaisiin leikata, jotta valtiolla ja urheilujohtajilla olisi lisää resursseja dopingilla hankittavaan valtiokunniaan.

    Urheilijoiden mielipiteitä ei pitäisi yhden lajin mannekiineina ottaa yhteiskuntapolitiikan pohjaksi. Kyllä Suomessakin on ollut MiG-21F - ja MiG-21bis -hävittäjiä ja mahdollisuus hävittäjäsaattoon. Suomessa nykyään nyt vain lennetään F-18 Horneteilla komeasti Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen tapaan.

    Minusta on hienoa ja oikein, että jokainen kynnelle kykenevä porukka saa oman valtion, kunhan ihmisoikeuksia kunnioitetaan. Se nimittäin korostaa omankielistä ja omanmielistä kansanvaltaa ja demokraattisia instituutioita.

    Viron valtio on kilpaillut investoinneista ja työstä. Siksi siellä on veroaste pyritty pitämään ohuena. Siksi Virolla ei ole varaa sen tasoiseen puolustusvoimaan, kuten ilmavoimiin niin kuin vauraampana jaksona esimerkiksi Venäjän keisarikunnan lopussa suurvaltarahalla, 1930-luvulla tai Neuvostoliiton aikana suurvaltarahalla.

    Ainoa sotaan valmis maa on ollut Ruotsi 1970-luvulla noin 50%-60% veroasteella. Sillä oli maailman neljänneksi suurimmat ilmavoimat ja noin 500 lentokonetta: omaa tuotantoa yhdysvaltalaisin lisenssein. LO-Wallenberg osoitti mahtiaikansa.

    Huippu-urheilu on ammattimaista dopingia ja huumekulttuuria. Siksi jokainen, joka innostuu siitä oikein ideologisessa mielessä voisi tarkistaa kantansa.

  • Velirand kommentoi:
    4.5.2009 12.50

    ”Virolaisilla ei ollut mitään hätää Neuvostoliitossa”
    Viron venäläistäminen oli suuri ongelma

  • Marjut kommentoi:
    4.5.2009 12.51

    Miten tämä perustelu eroaa siitä, että monilla oli vastaavia muistoja Natsi-Saksasta? Ei niihinkään suhtaudu vakavasti kukaan, jolla on (toisin kuin sinulla) demokraattinen mielenlaatu.

    Mitenkähän selität sen, että 40 kirjeen allekirjoittajat olivat monia sellaisia, joilla oli Neuvosto-Virossa aineellisesti tavalliseen kansaan verrattuna etuoikeutetut olot? He olivat kuitenkin valmiit vaarantamaan kaiken sen tuodakseen julki, että virolaisilta uhattiin oikeus omaan kieleen ja kultuuriin.

  • Velirand kommentoi:
    4.5.2009 12.57

    ”mitä virolainen tarkoittaa, kun hän sanoo neuvostoajasta, että se oli aikaa, kun ”oltiin jumalten kanssa podiumilla””
    Enemmistö virolaisista ei koskaan näin ajatellut.

  • Lakosi kommentoi:
    4.5.2009 13.00

    Salumäki ei puhunut vastauksessaan mitään Neuvostoliitosta vaan Soulista.

    Miksi Soulin kulta saattaa hyvinkin olla Salumäelle muistorikkaampi kuin Barcelonaan mitalli.

    Youtube kertoo miksi
    http://www.youtube.com/watch?v…Q&NR=1

  • Mandoliini kommentoi:
    4.5.2009 13.00

    ”Olen ymmärtänyt, että lukijani eivät varmasti ole äänestäjiäni,…”

    Onneksi olkoon: olet sentään ymmärtänyt jotain. Lukijasi eivät sinua äänestä, etkä pysty heitä järjettömillä neuvostohorinoillasi käännyttämäänkään. Miksi sitten kirjoittelet vaaliblogejasi. Onko tämä sitä neuvostologiikkaa vai jonkinlaista itseterapiaasi?

    Kuulut tähän uskomattoman röyhkeään neuvostofiilien joukkoon, joka nostalgoi totalitaarista sortovaltiota ja vetelee viimeisiä korinoitaan muun maailman mennessä menojaan.

    Voi vakuuttaa, että kukaan tervejärkinen ei usko jutuistasi pätkääkään.

  • marmesrob kommentoi:
    4.5.2009 13.21

    Yksi s-kirjain puuttuu!

  • chatman kommentoi:
    4.5.2009 13.36

    Kuten joku toinenkin vertasi, myös natsi-Saksassa arjalaisia ominaisuuksia omaavat urheilijasankarit saivat aikamoisen erityiskohtelun.

    Totta kai diktatuuria myötäilevät kakkoskansan jäsenet nostetaan korokkeelle, koska heidän myötäilynsä kirkastaa diktatuurin sädekehää.

    Samalla tavalla myös ne juutalaiset, jotka auttoivat natsirikollisia muiden juutalaisten kansanmurhassa, palkittiin.

    Näin se vaan menee.

  • Kvarkkipiispa kommentoi:
    4.5.2009 13.49

    No voi kyynel kuinka rankkaa on olympiamitalistilla ollut itsenäisessä Virossa. Yksittäisen urheilijan kokemusten laventaminen koskemaan koko maata on suoraan sanottuna naurettavaa. Se hävittäjäsaattue oli varmaan sitä varten, etteivät urheilijat saa päähänsä kääntää konetta kohti jotain vapaata maata ja loikata länteen. MiG:it olisivat ampuneet koneen alas ja Pravdassa olisi selitetty jotain ”traagisesta onnettomuudesta”.

  • Mandoliini kommentoi:
    4.5.2009 13.57

    TV1:n Teemalla menee parhaillaan sarja Ranskalaisesta vastarintaliikkeestä natsimiehityksen ajalta. Siinä todettiin, että varsin suuri joukko ranskalaisista oli ns. kollaboraattoreita eli yhteistoimintamiehiä ja -naisia, joilla meni hyvin ja jotka saivat kompensaatiota yhteistyöstään.

    Ihmisluonto vain on tällainen. Meitä vain on niin moneen veneeseen ja on edelleen niinkuin Hietaset ja Bäckmanitkin ovat osoittaneet. Nevostokollaboraattorit olivat ja ovat yhtä iljettäviä kuin natsikollaboraattoritkin. He voivat aikanaan paksusti eivätkä välittäneet muiden kärsimyksistä. Tätä he muistelevat nostalgisesti vieläkin.

  • prine kommentoi:
    4.5.2009 14.00

    Neuvostoliitto>

  • Juuhhan Bätmään kommentoi:
    4.5.2009 14.21

    Olette te totisesti, mitä kommunistisirpaleryhmää nyt sitten edustattekaan, sekaisin kuin seinäkellot :) Tunnen varsin hyvin koko joukon ex-neuvostoliittolaisia eli venäläisiä, ja heistä ei yksikään, siis kahdeksasta sattumanvaraisesti tuntemastani henkilöstä ei yksikään kaipaa neuvostojärjestelmää. Eikä sitä tietenkään kukaan täysjärkinen voikaan kaivata, paitsi sen lakeijat tietysti.

  • ruutiukko kommentoi:
    4.5.2009 14.35

    Hirveämpää takapajulaa kuin Neuvostoliitto, on vaikea edes kuvitella. Nyt alkaisi eräillä eurovaaliehdokkailla olla kiire, jos he aikovat vielä päästä asianmukaiseen tunnelmaan. Jos hakisitte ja saisitte turvapaikan P-Koreasta, siellä olisi sama meininki, mutta pienemmässä paketissa. Miksikö kiire? Kim ei elä ikuisesti, ei edes rakastettuna johtajana ihmisten kuihtuneessa mahalaukussa.

  • MARKUS RÄSÄNEN kommentoi:
    4.5.2009 14.41

    ”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, päätoimittaja Markus Räsänen kommentoi.

    ”Vain virolaisilla natseilla oli rankkaa.”

    Haagissa se taivas aukeaa heillekin.

  • marmesrob kommentoi:
    4.5.2009 15.02

    Katyn.

  • Tomreal kommentoi:
    4.5.2009 15.03

    Et muistanut edelleenkään mainita järjestelmällistä tavallisen kansan sortamista (urheilijat, puoluejohto ja muut marxilaisuudelle kunniaatehneet pois lukien) sekä sotarikoksiin syyllistäminen. Jospa trilogian kolmannessa osassa muistat sitten.

    Mitähän jos Suomi ei olisi saanut kilpailla omana joukkueenaan Tukholman olympialaisissa 1912. Suomalaiset nöyryyttivät totaalisesti venäläisiä voitettuaan yhdeksän kultaa, 17 muuta mitalia ja saavuttaen neljännen sijan mitalitaulukossa (kun venäläiset eivät saaneet edes yhtäkään kultaa). Arvaapa vaan miten meitä ketuttaisi tänä päivänä jos ryssä olisi vienyt kaiken gloorian noistakin kisoista kun meidän mitalit oltaisiin laskettu kylmästi ja täysin ansaitsemattomasti niiden tilastoihin.

  • A kommentoi:
    4.5.2009 15.06

    Toivottavasti olen väärässä, mutta jotenkin tästä tädistä tulee mieleen Damienin lastenhoitaja Omenissa.

  • marmesrob kommentoi:
    4.5.2009 15.13

    Minusta, Leenasta tulee enemmänkin mieleen ko. leffan loppukohtauksen lavasteet :)

  • Jeppe kommentoi:
    4.5.2009 15.41

    Tämä kirjoitus kuvastaa loistavasti Leena Hietasen ja muiden vasemmistolaisten mielenlaatua. Heihin vetoaa juuri Neuvostoliiton valikoiva tasa-arvo. Ei se mitään, että valtaosa kansasta elää ja kuolee suuressa avovankilassa. Kunhan itse pääsee kansakunnan kaapin päälle.

    ”Vastaavasti, kun hän lähti Barcelonaan, hän joutui itse kantamaan polkupyöränsä reittikoneeseen Helsingissä, etsimään taksin Barcelonassa ja olympiakylässä ketään ei kiinnostanut hänen olemassaolonsa.”

    No jo on kauheata!!! Oletko kuullut tasa-arvosta? Ihmisten tasapuolisesta kohtelusta? Miksi joku urheilija pitäisi lennättää maailmalle tilauslennolla hävittäjien saattamana? Saatko sinä sellaisen kohtelun käydessäsi Espanjassa?

    Neuvostoliitto&kommunismi muodostivat historian hirvittämimmän murhajärjestelmän. Tuollaisen järjestelmän puolustaminen osoittaa ihmiseltä täydellistä harkintakyvyn puutetta ja kypsymättömyyttä. Kommunismi ja fasismi ehdottomine totuuksineen, vetoaa vain lapsellisiin ja hyväuskoisiin ihmisiin. Moni nuori on altis näiden liikkeiden tarjoamille ihanteille. Useimmat kuitenkin viisastuvat jo kauan ennen, kuin täyttävät 30.

  • Täti tulipunainen kommentoi:
    4.5.2009 15.50

    Kiinassakin on kaikki upeata! Katsokaa vaikka viime olympialaisten avajaisia!! Kaikki on siellä yhtä hienosti!
    Siellä on ihanaaa, suurenmoista ja setä Ho Chi Minh.. Nyyhytystä ja nostalgiaa.

    Miksi ette usko minua vaikka tallon lattiaa kantapäät ensin sinisenä sitten punaisena kuin kommunismin aamunkajo!? Hampaitakin puren yhteen ja puhun sähisten kuin loukkuun jäänyt pieni eläin.

  • Gagarin kommentoi:
    4.5.2009 17.00

    Oli muuten komiat ne Berliinin Olympialisten avajaiset! Siihen mennessä ei vastaavaan ollut kyennyt mikään maa. Uljaat Saksan urheilijat antoivat kaikkensa ylpeinä isänmaastaan ja tietoisina siitä, että itse Fuehrer oli katsomossa heitä kannustamassa. Leijukoon tällaisen mahtavan spektaakkelin muisto iäti ja laimentumatta kaikkien kunnianhimoisten ja estraadille pyrkivien rohkeiden miesten ja rotupuhtaiden naisten rinnoissa.

  • M.Heikka kommentoi:
    4.5.2009 17.15

    Mikähän tuon kaljankittaajan OMA polittinen kanta on. Hän näyttää ottaneen tehtäväkseen suoltaa pelkkää ihmishalveksuntaa kaikille.

    Onko poika-parkaa kommarit pienenä kiusanneet.

    Minutkin hän haukkui ”vale-kokoomuslaiseksi”. Olisi todella mielenkiintoista kuulla, mikä tämän tyypin oma ajatusmaailma yhteiskunnasta oikein on.

    1. En valehtele koskaan 2. Katson, että minulla on riittävästi ollut aikaa ja tietoa muodostaa oma kantani. 3. Voin silti kirjoittaa ihmisten blogeihin.

  • marmesrob kommentoi:
    4.5.2009 17.17

    24.

    Ei mitään hätää. Kaikki on ihan hyvin. Ihan hyvin!

  • M.Heikka kommentoi:
    4.5.2009 17.19

    25. Anteeksi et osaa pyytää, etkä oikaistaa valheellista tietosi blogissasi. Minä nimittäin olen kokoomuksen jäsen. Olen tehnyt vaalityötäkin sen verran, että katson tuon loukkaukseksi.

    Vaikkakin, huomaan että ei sinua oikein kukaan noteeraa. Siinä mielessä…ei minunkaan kannata.

  • sivustakatsoja kommentoi:
    4.5.2009 17.22

    Äiti Stalini unohtanut ottaa lääkkeensä taas!

    Jumalten Valtakunta Neuvostoliitto, jossa solidaarisuuden nimissä tapettiin 30-50 miljoonaa ihmistä, se on kai sitä sosialismia parhaimillaan.

  • marmesrob kommentoi:
    4.5.2009 17.22

    26.

    Paljoko kello on!?

  • Ilkka Päiväläinen kommentoi:
    4.5.2009 17.35

    Höpö höpö. Voisivat Hietanen ja Kremlin toinen suomeksi heiluva häntä Bäckman jo lopettaa valehtelunsa.

    Muistan hyvin Salumäen palkintoseremonian. Kisajärjestäjät nostin hymnin soidessa tietämättömyydessään Viron trikolorin tankoon väärinpäin ja sinimustavalkeasta tulikin valkomustasininen! Tämä typerä virhe näytti ainostaan hymyilyttävän Erikaa. Lisäksi näytettiin katsomossa onnesta itkevää nuorta virolaismiestä kyltti kädessään, jossa luki ”Erika võitja” eli ”Erika voittaja”.

    Seremonia näytettiin ainakin sekä Viron että Suomen televisioissa.

  • Vanha demari kommentoi:
    4.5.2009 17.36

    ”Häneltä kysyttiin eräässä radio-ohjelmassa, kumpi kulta hänelle oli merkittävämpi, Neuvostoliiton vai Viron? Salumäe vastasi, että Neuvostoliiton. ”

    Koska ja missä hän on näin sanonut vai valehteletko?

  • propaganda kommentoi:
    4.5.2009 17.51

    Eipä tuolla punikki Hietasen ryssänlippua näy. Hyvä Hietanen valehtele lisää.

    http://www.youtube.com/watch?v=y0MsFHbsLjQ

  • Leena Hietanen kommentoi:
    4.5.2009 17.57

    Ilkka Päiväläiselle #29. En lähde kinaamaan, jäikö näyttämättä palkintoseremonia vai oliko se niin, että Salumäen maaliin tuloa ei näytetty. Kentällä tapahtui televisio-ohjaajan mielestä jotakin muuta mielenkiintoista. Salumäen suorituksen televisiokohteluun liittyi Virossa joka tapauksessa jonkinlainen pettymys. Salumäe mainitsi asian haastattelussaan, jota ulkomuistista siteerasin.

    # 30. Ohjelma tuli Kuku-Radiossa kauan sitten. Sieltä voi arkistonauhoista kysellä. Tunnin ohjelma ihan musiikilla höystettynä.

    # 17. Katyn. Palaan asiaan, jahka jaksan. Puolalaisia antifasisteja tavatessani he kertoivat, että Puolassa ollaan kurkkua myöten kyllästyneitä jauhamaan Katynistä. Se on puolalaisten fasistien jankutusta, jolla loputtomasti halutaan syyllistää sitä Puolaa, joka kannatti sosialismia. Kuten jo joku muukin suomalainen on todennut, ei Neuvostoliiton romahtaminen tuonut suomalaiseen tietoisuuteen mitään uutta, mitä emme olisi jo NL:stä tietäneet.

  • EU:n kansalainen kommentoi:
    4.5.2009 18.00

    tapettiin 30-50 miljoonaa ihmistä

    Mistä nämä luvut ovat peräisin?

  • marmesrob kommentoi:
    4.5.2009 18.03

    LH:”Puolalaisia antifasisteja tavatessani he kertoivat, että Puolassa ollaan kurkkua myöten kyllästyneitä jauhamaan Katynistä. Se on puolalaisten fasistien jankutusta, jolla loputtomasti halutaan syyllistää sitä Puolaa, joka kannatti sosialismia.”

    Onko sinulla koskaan käynyt mielessä että nuo Katynista puhuvat ”puolalaiset fasistit” ensisijaisesti kritisoisivat ”sosialismin kaapuun” naamioitunutta stalinismia vastaan!? Siis sitä sosialismin irvikuvaa.

  • M.Heikka kommentoi:
    4.5.2009 18.08

    32. Totta kai tuo on luonnollista. En minäkään haluaisi joka päivä kuulla yksityiskohtaisia kertomuksia, mitä ne minun valkokaartilaiset touhusivat Tampereella.

    Nämä, jotka sellaista vaativat, he eivät oikein ole miettineet asioita.

    Onko se tervettä, että jos kaikista historian karmeuksista pitäisi kuunnella aamusaarna joka päivä.

    Se on eria asia, että tapahtumista tulee paljastaa faktat.

    Kyllä ihmiset ne asiat tietävät muutenkin. Vihan hedelmät.
    Voi hyvin kuvitella, että Puolassakin on halu mennä eteenpäin. Se on keino jaksaa.

  • Vanha demari kommentoi:
    4.5.2009 18.21

    ”# 30. Ohjelma tuli Kuku-Radiossa kauan sitten. Sieltä voi”

    Sinä esität väitteen ja muiden pitää osoittaa se oikeaksi? Kun muutenkin tietoisesti valehtelet Viron historiasta, miksi juuri tämä olisi oikein?

  • MARKUS RÄSÄNEN kommentoi:
    4.5.2009 18.25

    ”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, päätoimittaja Markus Räsänen kommentoi.

    34. marmesrob

    ””puolalaiset fasistit” ensisijaisesti kritisoisivat ”sosialismin kaapuun” naamioitunutta stalinismia vastaan!? Siis sitä sosialismin irvikuvaa.”

    Omapa oli luomuksensa.
    Kysehän oli amerikkalaispankkiirien luomuksesta ja maailmanhistorian suurin petos.
    He hyvin tietävät, että se oikea työväen vallankumous on vasta tulossa ja sen pelosta he yrittivät jo aikaisemmin tehdä tästä omasta ”sosialismistaan” tahallaan irvikuvan oikeasta sosialismista.
    Heillä on nytkin Puolassa niin suuri pelko työläisistä, että he kielsivät Che:n kuvankin.

  • Leena Hietanen kommentoi:
    4.5.2009 18.26

    #34 Marmesrob. Katyn ja Viron kyyditykset ovat samanlaisia ikuisuusaiheita, joilla oikeisto pyrkii syyllistämään sosialismia. Paavien pahat teot eivät ole himmentäneet kristinuskon merkitystä. Samalla tavalla se on Stalinin ja sosialismin kanssa.

    # 35 M. Heikalle. Kiitos myötäelävistä sanoistasi. Jaksamista tässä tarvitaan, kun lahtareiden kanssa kinaa.

  • chatman kommentoi:
    4.5.2009 18.30

    ”Jaksamista tässä tarvitaan, kun lahtareiden kanssa kinaa.”

    Kuinkahan monta ihmistä me keskustelevat ”lahtarit” olemme teurastaneet?

    Stalin muuten lahtasi ehkä 20-100 miljoonaa ihmistä. Aikamoisia lahtareita nuo kommunistit, eivät kuitenkaan velikultia.

  • M.Heikka kommentoi:
    4.5.2009 18.37

    38. Aika ihmeellistä porukkaa. Te olette huolestuttavan vahvoilla, kun nämä ovat äänessä.

    Tuo kaljottelija meinas jo minutkin muiluttaa. Mie sanoin sille, että ei kannata tulla näille rintamille. Suohon on moni poljettu.

    Olen ainakin kuullut huhuja. Eikä se ole aina poliitikasta kiinni.

  • A kommentoi:
    4.5.2009 18.42

    #34 Leena Hietanen. ”Paavien pahat teot eivät ole himmentäneet kristinuskon merkitystä. Samalla tavalla se on Stalinin ja sosialismin kanssa.”

    Kyllä ainakin minun silmissäni paavien vainot ovat tehneet erittäin pahaa kristinuskolle. Mutta Stalin on mitätöinyt mielestäni punafasismin lopullisesti, maailman tappiin asti. Tarkenna myös mitä tarkoitat sosialismilla, edustiko Stalin sitä?

  • prine kommentoi:
    4.5.2009 18.44

    37.ei kukaan missään ole tuota ennen teitä keksinyt=lokakuun vallankumous olikin massonin juttu,eikä aito yritys sosialismin/kommunismin pystyttämiseksi!
    Minusta tuntuu,että se on kommunisteille pelkkä näppärä takaportti ja tekosyy pujahtaa komeroon piiloon,,,,!
    Lokakuun vallankumouksen rahoittajien hakeminen amerikasta on sekin ennenkuulumatonta-mutta teillehän käy kaikki selitykset,kunhan asiat vääntyvät parhainpäin,,,

  • MARKUS RÄSÄNEN kommentoi:
    4.5.2009 18.54

    ”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, päätoimittaja Markus Räsänen kommentoi.

    42. prine

    Nykyäänhän se on julkinen salaisuus.
    Etkö sinä ole todellakaan siitä kuullut.
    Internethän on täynnä siitä asiaa.

  • Leena Hietanen kommentoi:
    4.5.2009 19.01

    # 41. A:lle. En varmasti ryhdy tässä selittämään, mitä on sosialismi. Voin kertoa, että näin Kauppalehden toimittajana täällä Virossa aitiopaikalla, miten sosialismista tehtiin kapitalismia. Esimerkiksi sosialismissa Viru-hotellissa oli työntekijöitä 900. Kun suomalainen yritys sen yksityisti ja tehosti sen niin sanotusti länsimaiseksi yritykseksi, työntekijöitä tarvittiin enää hiukan yli 100. Johtaja kertoi, että ne 800 olivat pelkkiä tyhjäntoimittajia, laiskureita ja varkaita. Mutta kyllähän SRV teki hyvän tilin Viru-hotellillaan. Se oli sen suomalaisen rakennusliikkeen tuottavin yksikkö koko 1990-luvun. Todellinen kultamuna.
    Stalin oli käsittääkseni jonkin sortin sosialisti. Hänhän oli Leninin hallituksessa vähemmistöasioiden komissaari ennen ”Staliniksi” ryhtymistään. Häntä lienee kiittäminen siitä, että fennougrit voivat edelleen kohtuu hyvin siellä Venäjän maalla ja kaikkein uskollisimmin äänestävät kommunisteja ja Putinia.

  • MARKUS RÄSÄNEN kommentoi:
    4.5.2009 19.12

    ”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, päätoimittaja Markus Räsänen kommentoi.

    42. prine

    http://nwohavaintoja.blogspot.…m-imf.html

    Tuossa olisi sinulle yksi osoite, jossa kerrotaan sen Massonin rakentamistyöstä sata vuotta aikaisemmin. Nyt heidän valtansa maailmantaloudessa on mittaamaton.

  • Vanha demari kommentoi:
    4.5.2009 19.16

    Et sitten valehtelultasi ole malttanut ottaa selvää, että Neuvostoliiton viimeinen parlamentti julisti Baltian maiden miehitykset laittomiksi alusta alkaen. Kun Putinilta kysyttiin, koska Venäjä aikoo pyytää miehityksiä anteeksi, hän sanoi, että mehän olemme jo pyytäneet niin kuin olivatkin.

  • Leena Hietanen kommentoi:
    4.5.2009 19.31

    #46 Nyt vanha demari horiset omiasi. Ei Venäjä ole koskaan myöntänyt mitään sellaista, mitä ei ole tapahtunut. Valepukki!

  • R-stone kommentoi:
    4.5.2009 20.33

    45.Jos N-liiton aikaan olisi esittänyt mielipiteenään,että amerikkalaistesti tässä vaan on menossa ,niin pitkä leirikomennus olis edessä ollut,,jos olisi edes hengissä selvinnyt-nyt jälkeenpäin voitte tietysti viisastella miten hyvänsä,,hukattu tilaisuutenne,,toista ei tule !!

  • Nimi kommentoi:
    4.5.2009 20.42

    @44
    Eli siis sosialismi on tehottomuutta ja organisaatiokyvyn puutetta, niin että
    käytetään 9 työntekijää siinä, missä yksi riittäisi?
    Joku viisaampi huomasi, että oli aika herkullisen ironista, että natsit lyötiin taistelussa ja kommunistit talouskasvussa: molemmat siinä, mitä pitivät itse oleellisimpana.

  • Vanha demari kommentoi:
    4.5.2009 20.53

    Tässä taas hyvä esimerkki siitä, että yksinkertaisesti kiistät historialliset faktat. Et tiedä mitään Viron historiasta ja sen takia valehtelet päin naamaa. Propagandalle on tyypillistä, että kun jotain asiaa riittävästi toistetaan, joku alkaa uskoa.

    Löysin sellaisenkin artikkelin Ulkoministeriön lehdistökatsauksesta, kun olit vielä toimittaja ja Venäjän suurin sanomalehti ei suostunut julkaisemaan jotain kyhäelmääsi.

  • Tapio O. Neva kommentoi:
    4.5.2009 20.54

    Mandoliinille toteaisin, että koska meillä on raja auki regulaatioiden ja direktiivien kautta kuin myös Schengenin sopimuksen vuoksi länteen, eivät vaarallisimpia ole itä- vaan länsikollaboraattorit, joita Suomessa on virkamiehistössä jo ehkä enemmän kuin kansallissosialismin ymmärtäjiä 1930-luvulla.

  • Tapio O. Neva kommentoi:
    4.5.2009 20.56

    Ehdotan, että Leena Hietanen ja Juhani Putkinen alkavat yhdessä kirjoittaa yhdessä kirjaa:”Viron tasavallan ja Eestin sosialistisen neuvostotasavallan historia.” Toimituskuntaan ehdotan tunnettua suomalaista sananvapausmiestä Seppo Lehtoa sekä Mika Illmania.

  • Vihtahousu kommentoi:
    4.5.2009 22.35

    Leena olet kaunaton ja valistunut intellektuelli. Vapaan Viron lannistumaton lannistaja.

  • Riikka Söyring kommentoi:
    4.5.2009 22.59

    Ei ymmärrä, miksi virolainen Salumäe oli niin ylpeä ja innoissaan NL:n saamista kunnianosoituksista? Eiväthän ne häneen kohdistuneet.

    Muuten tuntuu Leenan jutut olevan Elvis elää!-osastoa.

    Annetaanpa virolaistenkin sanoa sanasensa:
    ”- Onko lama kärjistänyt ristiriitoja Viron venäläisten ja virolaisten väleissä, senkö haluat tietää? En usko, lama ei ole syy sellaisessa kysymyksessä. Vironvenäläiset ymmärtävät yhä enemmän – varsinkin nuoret - että vironkieltä tulee osata, toteaa Erik. On tietysti sellaisia vironvenäläisiä, jotka tähän saakka ajattelevat vanhaan malliin ja puhuvat, että niitä diskriminoidaan sen vuoksi, että heidän Virossa asuvina täytyy puhua Viron valtion kieltä. Ja mua ihmestyttä se, että osa vanhemmista vironvenäläisistä ajattelee tähän saakka, että heidän presidentti on Venäjän presidentti.
    - En voi kuvitella mielessäni tilannetta – jos Suomessa asuvat jotkut ihmiset sanoisivat, että heitä diskriminoitaan sillä perusteella, että he eivät puhu Suomen virallista kieltä. Kaiken lisäksi antavat tietää, että niille on
    todellinen presidentti esimerkiksi Venäjän presidentti – ei siis Suomen presidentti.”

    Sitaatin sanat lausuu Erik Meremaa, erinomaisen virolaisen yhtyeen House of Gamesin säveltäjä, sanoittaja ja jumalääninen laulaja.

    Suomessa nyt kuitenkin näkyy olevan immeisiä, joiden mielestä Suomen ja Euroopan presidentti on Venäjän presidentti. Vaikka naiivisti muuta luulin tähän asti. Jukopliut!

  • matti kommentoi:
    5.5.2009 0.21

    ”Esimerkiksi sosialismissa Viru-hotellissa oli työntekijöitä 900. Kun suomalainen yritys sen yksityisti ja tehosti sen niin sanotusti länsimaiseksi yritykseksi, työntekijöitä tarvittiin enää hiukan yli 100. Johtaja kertoi, että ne 800 olivat pelkkiä tyhjäntoimittajia, laiskureita ja varkaita.”

    Niinpä Leena. Markkinataloudessa 100 ihmistä tekee ne 900 ihmisen hommat ja huomattavasti paremmin. Olin Viru-hotellissa ensimmäistä kertaa keväällä 1988, kun laulavasta vallankumouksesta ei tiedetty vielä mitään. Hurjia tarinoita sosialistisen ihmisen työmoraalista olisi noilta ajoilta kerrottavana, mutta ne ovat niin pitkiä, etten siihen ryhdy.

  • sanojen mittaiset? kommentoi:
    5.5.2009 2.08

    Ehdotan kaikillen russofobeille, että alkaavat pakkaamaan reppuaan.
    Viroon muutto on teidän ainut mahdollisuus näyttää, että olette sanojenne mittaisia.
    Bäckman ja Hietanen ovat tuoneet Viron tilannetta selkeästi esille.
    Vielä saattaa todellakin koittaa se päivä, että tilanne eskaloituu pahaksi.
    Silloin teitä suomalaisia Viron aparheid politiikan tukijoita tarvitaa Viron puolustuksessa konkreettisesti.
    Putkinen alappa pakkaamaan reppuasi, vai katoaako Putkinen piiloon?

  • Willo kommentoi:
    5.5.2009 5.17

    Niinpä on että NeuvoSStoliitto on kaatunut rähmälleen, mutta onhan tuo Kiina ja Aasia… Sielläkin on aika hienot olympia ym seremoniajuhlallisuudet. Voitaisiinkö liittyä ja Viro kans.
    Olen kyllä myös vasemmistolinjalainen mutta mutta..

  • Mandoliini kommentoi:
    5.5.2009 8.23

    Tapio O. Nevalle vastaisin, että hän varmaan hyvin ymmärtää minun tarkoittaneen kollaboraattorilla jonkin maan itsenäisyyden vieneen miehittäjän kanssa yhteistyöhön ryhtyviä miehitetyn maan kansalaisia.

    Miehityksellä tarkoitan vielä miehitysarmeijan ja miehitysviranomaisten läsnäoloa. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Ja jo etukäteen totean, että älkää vain väittäkö - á la Bäckman - että Viro liittyi Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti.

  • MARKUS RÄSÄNEN kommentoi:
    5.5.2009 13.11

    ”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, päätoimittaja Markus Räsänen kommentoi.

    Kun nämä porvarit eivät uskalla tulla enää dosentin blogiin, niin pitää yrittää täällä Leenaa kiusata.
    Mitään ne eivät kuitenkaan tiedä asioista.
    Kommunisteja haukkuvat, vaikka juuri kommunistit ovat heidät monesta liristä pelastaneet.
    Nytkin he odottavat kommunistien ottavan velkaa ja maksavan heidän hurjastelujensa seuraukset.

  • Ola kommentoi:
    5.5.2009 14.15

    1. Vapaan Viron demokratia on hyväksi Suomelle.
    2. Suomen tuen vapaalle Virolle on vahvistuttava.
    3. Kommunistisen demokratian jäljellä olevat irvikuvat on poistettava Baltiasta.

    Yllä on muutama esimerkki Leena Hietasen käyttämien iskulauseiden tilalle. Hietasen lauseet sopivat tilanteeseen noin 20-v sitten, maiden ollessa miehitettyjä.

    Yllä olevia saa lainata vapaasti. Kertovat nykytilanteesta.

  • Ola kommentoi:
    5.5.2009 14.24

    #59 Kun nämä porvarit eivät uskalla tulla enää dosentin blogiin, niin pitää yrittää täällä Leenaa kiusata.

    JB:n blogi on loppuun kaluttu. Miksi hukata sanoja dosentin tyhjään rumpuun. Kumina kuuluu, mutta sekin erittäin ontosti. Vastauksia ei häneltä saa. Vaalipäällikkökin heittelee herjoja asiallisiin kysymyksiin. Blogi on yhtä tyhjän kanssa. Kertoo vain miten joku yrittää epätoivoisesti päästä julkisuuteen. Mutta eu-parlamenttiin moinen tyhjän puhuja on täysin sopimaton ja vieläedustamaan suomalaisia.

    Onkohan Leena Hietanen keitetty samassa padassa.

  • Tomreal kommentoi:
    5.5.2009 21.43

    Hegel: Vain itsenäiset kansakunnat ovat historiallisesti merkittäviä

  • slavisti kommentoi:
    7.5.2009 0.50

    #62
    Sain tuon Hegelin väittämän ja pari muutakin tehtävää vastattavakseni Moskovan Puškin-patsalla aikoinani.
    Appeni opetti marxilaista filosofiaa, eläkkeellä oleva Stalinin ajan kenraali, ja hän oli saanut kuulla, että filosofiaa on miniä opiskellut.
    Huonosti meni. En tiennyt kuka on Feerbah.
    Feuerbach. - Kosiohaastattelu meni muutenkin vähän poskelleen, kun sulhanen puhui huonoa englantia.
    Naimisiin päästiin ihmeellisten vaiheiden jälkeen. Siinä oli panettelua, KGB:n linjoja ja lippalakkipäisiä heppuja. Niistä pääsi, kun hyppäsi metroon ennen niitä.
    Puhelimeen oli tapana sanoa ensin ’Hello, Andropov’.
    Sulhasen työpaikalla hänelle kerrottiin, että tämä nainen on prostituoitu. Lueteltiin miehiä, joiden kanssa olen maannut. Ensimmäisenä mainittiin Peter Moser, jonka kanssa juteltiin pitkään Bachista. Sain häneltä myöhemmin upean levytyksen, jossa Louisier soittaa Bachia jazzina.
    Jos kerran hän… miksei kaikki muutkin nimet.
    Mies oli pistoksissa. Morsian on huora.
    Jos menet naimisiin, sinulta menee työ.
    Niin se menikin. Hän istui vankilassa, eli psykiatrisessa sairaalassa numero 5. Maanpetturi. Tarpeeksi kauan.
    Minut oli lähetetty kotiin ennen sitä. Ei saa olla vaimo.

  • lauri.ronkainen kommentoi:
    14.5.2009 11.19

    Järkytys tuo Leenan kommentti Neuvosto- Eestin ihanuudesta . Olen kuullut ihan
    päinvastaisia asioita. Sitäpaitsi huippu-urheilijahan otettiin kommunistipuolueen
    jäseneksi, jolla oli etuoikeutettuna aivan erilainen elintaso, kuin tavallisella kan-
    salla. Kultamitalin saavuttanut urheiljahan oli korvaamaton propakanta väline.

    Meillä Suomessahan on mielipide vapaus, sillä täällä saa kirjottaa myös muunnet-
    tua totuutta. Joku stepilli saattaa, jopa uskoakin. Minä en kylläkään usko.

  • Соловецкий монастырь kommentoi:
    20.5.2009 1.16

    Bäckmanin blogi on suljettu.

Kommentoi tätä artikkelia

Tämän kysymyksen tarkoituksena on estää koneellinen roskakommentointi.